pääsiäisvalitus

Pääsiäinen lähestyy. Taas. Minulla on hatara muistikuva siitä, että vastahan se oli. (Ja tässä muistikuvassa syön rahkapullaa, mikäli jotakuta kiinnostaa.) Mutta ei, me emme juhli pääsiäistä millään tavalla. En siis ole puhaltanut kananmunia tai piilotellut tipuja keksipurkkeihin, tänä vuonna jätän sen homman päiväkodin parempihermoisille ja lempeille naisille. Me emme koristelleet pajunoksia emmekä me todellakaan käyneet virpomassa. En kylvänyt edes rairuohoa enää sen jälkeen, kun työharjoittelussa kylvin sitä noin hehtaarin. 

Ainoa asia, mikä muistuttaa pääsiäisestä, on yksi säälittävän näköinen pääsiäisvitsa, jonka saimme eilen tänne eksyneiltä virpojilta. Poikajoukolta, jolle en kehdannut sanoa "ei", ja jolle sitten syyllisyydentuskissani syydin kaikki kolikkoni. En osannut varautua, sillä meillä ei ole koskaan ennen käynyt pieniä noitia. Paitsi silloin, kun asuimme toisella kylällä, ja naapurintyttö kävi oven takana. Hän tosin ilmoitti jo edellisenä päivänä tulevansa, joten osasin odottaa. Minä olin luullut, että virpominen alkaa olla jo kuolevaa perinnettä, vaan hyvinhän tuolla näkyy tienaavan. Sain nimittäin pudottaa monen päivän kouluruokailua vastaavan summan rasiaan, joka oli ääriään myöten täynnä. Herkkujakin oli kuulemma tullut niin paljon, että osa oli pitänyt jättää autoon odottamaan. Vai niin. Sen jälkeen kolmevuotiaani nyki suurimman osan tämän ylihinnoitellun vitsan koristeista irti, jonka jälkeen minä iskin sen maljakkoon valkosipuli-salsapurkkiin, josta en viitsinyt nykiä edes lappuja irti. Hyvää pääsiäistä (lisää tähän suosikkikirosanasi).

Mutta me olemmekin käyneet putkimassa korvia ja sairastelleet, ja me olemme väsyneitä ja kiukkuisia, joten tämä kaikki suotakoon meille. Emmekä me edes ole täällä pääsiäisenä. Lapset lähtevät isälleen kiirastorstaina ja viettävät siellä ruhtinaallisen pitkän loman, jonka takia "voi mää en jaksa" -perusvalitukseni on evätty perusteettomana. Yli viikon "loma", hei nyt on pakko jaksaa ainakin syksyyn asti. Minä itse suuntaan pääsiäiseksi Keski-Suomeen ystäväni luo. Suunniteltiinkin jo hieman pääsiäisen ohjelmaa, siihen kuului muun muassa syömistä ja sitten vähän lisää syömistä, mikä onkin ehkä ihan maailman paras tapa viettää lomaa.

Neulejumitus on vaivannut viime aikoina pahemmin kuin aikoihin. Toisina päivinä on neulottu ja purettu, toisina päivinä on vain tuijoteltu lankoja ja keskeneräisiä töitä ja huokailtu. Nyt, hitaasti, mutta varmasti, yksinkertaisilla töillä ja väriterapialla, jumi alkaa aukeamaan. Pienillä projekteilla mennään, nämä sukat ovat juurikin tälle pajunkissoja syövälle kolmevuotiaalle terroristinalulle. Lanka taitaa olla se ihan ensimmäinen itse koolaamani (siis onko tuo sana?) lanka (Nalle?). Puikot 2,5 mm.

(On on. Huono päivä. Huomenna on parempi.)

muistikatkos

Kouluunpaluussa mukavinta on ehdottomasti lomailu. Tiedättehän, kotiäitinä ei ole lomaa (tai vaihtoehtoisesti on koko ajan lomalla, ja juo sitä kaakaota ja nukkuu päiväunia), joten se, että joulunalusaika tai kymppiviikko oikeasti tuntuu lomalta, on ihan luksusta. Sieltä rivien välistä joku ehti varmaan jo lukeakin, että  minä vietän parhaillani hiihtolomaa. Tosin en hiihdä, enkä luistele, tai harrasta mitään muutakaan ulkoiluaktiviteettia, vaan olen lähinnä sulkeutunut sisään tekemään kaikkia niitä asioita, mihin ei normiarkena enää ole aikaa, jaksamista tai halua.

Aivan. Minä leivon ja siivoan. Jos onnistun lihomaan viisi kiloa loman aikana, olen tyytyväinen. Ja tämä mässäilylomahan huipentuu kaiken kruunuksi kuopuksen kolmevuotisbileisiin, joten kermaöverit ovat ihan realistinen tavoite.

Ja tämän hienon ei-mihinkään-liittyvän johdannon jälkeen näytän teille pipon, josta minulla ei ole muistikuvia.

No okei, on mulla yksi muistikuva. Muistan, kun neuloin tätä koulussa yksi aamu odotellessani lainsäädännön tuntien alkamista. Muistan se elävästi siksi, että minulla oli joka toisella kierroksella yksi silmukka liikaa ja joka toisella yksi silmukka liian vähän. Mutta posotin menemään vaan, meitä nyt ei mitkään silmukkamäärät jaksa niin paljoa vaivata.

Muutoin onkin vähän epäselvää, että milloin tämä on neulottu, miksi tämä on neulottu ja miten tämä on neulottu. Veikkaisin tammikuuta, ja luulisin, että minulla on ollut jonkinlainen kuviteltu tarve valkoiselle hatulle. En kuitenkaan ole käyttänyt tätä kertaakaan, mutta se ei johdu tästä myssystä itsestään vaan siitä, että Molly nyt vaan on niin täydellinen, ja ehkä unohdan tämän olemassaolon...ööh, no koko ajan. Ehkä ensi talvena sitten. 

Ohje: Kumara Diamond Cap by Meg Myers

lanka: Garnstudio Drops Nepal (0100), 76 g

puikot: en mene vannomaan, mutta olisivatkohan olleet 4,5 mm?

ravelryssa: Remember me?

fiilis: Joo. No onhan se, tuota, ihan hieno. 

Pähkinöinä

Aurinko. Se paistaa. Ja se paistaa suoraan takaoven johonkin metalliseen karmintyyliseen osaan (termistö hallussa), ja heijastuu siitä suoraan silmiini niin että pitää ihan siristellä. Jokohan tästä voisi alkaa ruskettumaan? Joka tapauksessa, valoa on, joten kamera käteen ja sukkia kuvaamaan.

Sitten otan noin 70 kuvaa, joista kaksi on muokkauksen jälkeen ihan ookoo ja kolmas on sellainen, että pistetään nyt muodon vuoksi. Kiva.

Ja väri ei tietenkään toistu oikeanlaisena missään kuvassa.

Minuapa on jo tovin haluttanut kokeilla Wollmeisea, ihan vain langan ympärillä pyörivän hypetyksen takia. Ilmeisesti valitin asiasta Suskuselle (Suskun uus blogi täällä!) niin paljon, että hän armeliaasti paiskasi minua yhdellä vyyhdillä tukkiakseen suuni. Tosin hän naamioi tämän operaation "pistä hyvä kiertämään"-projektiksi,  jotta vaikuttaisi jalomieliseltä hyväntekijältä. Ovelaa. Kiitos, Susku, kuitenkin, vielä kerran. :)

Langasta syntyi sukat. Ne on Nutkinit, hienot sukat helposti muistettavalla mallikerralla. Oikein nätit. Lanka taas... no, lanka oli oikein mukavaa neulottavaa. Tuntui pehmeältä. Värjäys on upea, minä en oikeastaan edes pidä ruskeasta, mutta tämä on nyt poikkeus. Tulee mieleen suklaamousse, miten voisi olla tykkäämättä?
Siis oikein kivaa lankaa, mutta tässä on nyt se "mutta". Mulla oli ehkä vähän turhan isot odotukset tätä lankaa kohtaan (se varmaan neuloutuu itsestään!), joten koin ehkä hienoisen pettymyksen, kun tämä neuleprojekti ei räjäyttänyt tajuntaani uusiin ulottuvuuksiin tai korottanu ÄO:tani.

Mutta voisin neuloa lisää Wollmeisea. Ihan takuulla.

malli: Nutkin by Beth LaPensee

lanka: Wollmeise Pure 100% Merino Superwash (WD Teddy), 80g

puikot: 2 mm Knitpro Cubics

ravelryssa: Nutkin

fiilis: Ihan kivat. Ja päättäväinen nyökkäys.

swinging stripes

Vaikka tammikuussa ei hirveästi tullutkaan blogattua, niin ei se silti tarkoittanut sitä, ettenkö olisi neulonut. Minä neuloin, ja voi pojat, minä neuloin neuletakin. Kahdessa viikossa! Hahhah, in your face, opinnot. Ja lapset. Ja siivous. Öh.

Ignooratkaa tuo tukka. Se on krapula-aamuna hätäisesti vetäisty "nutturalle".

Mielessä oli jo pitkään ollut raitatakki Cascadesta, mutta sopivan nättiä väriyhdistelmää ei osunut kohdalle tarpeeksi vähällä vaivalla. (Nettikaupasta tilaaminenhan on äärimmäisen vaivalloista, ei mun ranne kestä sitä kaikkea "lisää ostokoriin" ja "poista ostokorista" -klikkailua, koska mä ehdin vartin sisään muuttaa mieltäni noin kuusisataa kertaa.) Mutta ennen vuodenvaihdetta ehdin kävin Lumoavan langan loppuunmyynnissä (nyyh!), ja siellä oli jäljellä ihan tasan kolme vyyhtiä hennon vaaleanpunaista lankaa, jotka heti mielessäni yhdistyivät täydellisesti kotoa jo löytyvän tummanharmaan kanssa. Tai no yhdistyivät viimeistään siinä vaiheessa, kun muistin, että kanta-asiakaskortilla sai 25 prosentin alennuksen. 

Koska vihaan nappilistoja ja nappien ompelemista, ja vetoketjua ja minua ei voi edes mainita samassa lauseessa, niin päätin heti, että takkiin ei tule mitään kiinnitystä. Tarkoitus oli muutenkin tehdä sellainen neule, joka vain kiskaistaan lyhythihaisen päälle sellaisina päivinä, jolloin ei hirveästi jaksa miettiä, mitä päällensä laittaa. Mallia otin Swinging Stripe Cardiganista, mutta tein hieman pidemmän version (en osaa olla, jos pusero helma ei peitä takamusta) ja vaihdoin tuon kaulus-reunustus-systeemin joustinneuleeseen.

Tämä oli kyllä tosi nopea neuloa. Lanka oli paksua ja puikotkin suht suuret, ja kun ei sen kummemmin silti tarvinut ajatella koko neulomisprosessin aikana muuta kuin raitojen kokoa, niin tämä tosiaan valmistui parissa viikossa satunnaisella iltaneulomisella. Tykkään ihan valtavasti (kuinkas muutenkaan)! Olen käyttänytkin tuota jo nyt varmaan enemmän kuin muita itseneulottuja takkejani. Siksi se muuten näyttääkin vähän tuollaiselta ei-uutuuttaan-hohtavalta, ryppyiseltä ja reunuskin haluaa jo hieman rullautua. Sen siitä saa, kun ei kuvaa heti neuleen valmistumisen jälkeen.

Huivineula on ollut ostoslistalla noin kolme vuotta.

Pitiköhän sanoa vielä jotain... hmm. Värit eivät ole noin kylmät kuin kuvat antavat ymmärtää. Aika jyrkkä vastaparihan tuo on, mutta koska elän jostain syystä harmaata kautta, niin minun silmääni ne ainakin mairittelevat. Tuo harmaa on marinoitunut varastossani jo suhteellisen kauan, alunperin sen piti yhdistyä vaaleanpunaisen ja violetin kanssa, mutta se kombo ei toiminut, ei sitten yhtään.

(Tämä yläosien kuvaaminen on muuten aina yhtä hämmentävää. Kuvat joko vääristävät tai sitten mulla on jokseenkin kieroutunut kehonkuva. Toisinaan näytän isommalta kuin luulen olevani, toisinaan taas ihmettelen, että olenko oikeasti noin pieni. Jännää. Kuvakulmat ja vaatteet sen kai tekevät, mutta on se omituista silti.)

malli: Swingin Stripe Cardigan by Jenn Pellerin

lanka: Cascade 220 Heathers, 9491 (harmaa), 250 g ja Cascade 220, 4192 (vaaleanpunainen), 142 g

puikot: 4,5 mm 

ravelryssa: happy new year!

fiilis: Jes! Tanssahtelen taas ja pukeudun tähän tänäänkin.

haaste

Sain haasteen ihanalta MurMelinalta.

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognized | Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusiia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä jolla on alle 200 lukijaa.

1. Each person tagged must post 11 things about themselves 

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them 

Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.

Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.

Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.

5. These lucky bloggers must then be told.

Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. There's no tag backs

Ei takaisin haastamista.

-

Faktoja on kerrottu ennenkin, joten kerrotaan 11 parasta asiaa juuri nyt.

1. Subin Iholla-sarja. Ja sen musiikki.

2. Digestive-keksit.

3. Grumpy Cat

4. Blenderi. Minä(kin) sain moisen joululahjaksi. Olen tammikuun aikana vetänyt marjoja ja hedelmiä naamaan smoothien muodossa luultavasti enemmän kuin koko elämäni aikana.

5. Tatu ja Patu -kirjat. Äiti tykkää ja lapset tykkää.

6. Aurinko. Näin sen tänään. Ihan oikeasti.

7. Kauratyyny, lämmitettynä. Nukun sen kanssa.

8. Olen terve. Lapsetkin ovat terveitä. Koko tammikuu meni vesirokko-nuhakuume-korvetulehdus-hommissa, lapset taisivat selvitä tarhaan vain viitenä päivänä. Toivottavasti tämä kuukausi on armollisempi.

9. Hiihtolomaan on kuukausi.

10. Uusi villatakkini (jonka esittelen joskus myöhemmin).

11. Laskiaispullat.

Ja sitten ne MurMeliinan kysymykset:

1. Mikä on mielestäsi ihanin esine/asia kodissasi?
Mä rakastan erittäin vilpittömästi sänkyäni.

2. Ihanin vuodenaika ja miksi?
Kesä. Ei tarvitse kenkiä!

3. Mikä oli lapsena haaveammattisi?
Luokanopettaja, eläinlääkäri tai kirjailija.

4. Oletko matkustanut ulkomaille ja jos olet niin minne?
En ole koskaan päässyt Haaparanta pidemmälle.

5. Pelkäätkö mitään? 
Sudenkorentoja. Hyi.

6. Lempiruokasi/inhokkisi?
En ruukaa nirsoilla, syön melkein mitä vaan hyvällä ruokahalulla. Lempiruoan valinta on mahdotonta. 

7. Jos olisit väri, mikä olisit?
Vaikkapa violetti.

8. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit ensimmäiseksi?
Ostaisin isomman talon (ja palkkaisin sinne siivoojan).

9. Missä olet kymmenen vuoden päästä?
En tiedä. Mutta missä olenkaan, toivottavasti olen onnellinen.

10. Julkkis jonka haluaisit tavata?
Ei mua oikeastaan kiinnosta tavata ketään julkkista. (Siis nyt tulee kyllä niin tylsiä vastausia että puolet lukijoista on luultavasti nukahtanut.)

11. Mikä on mielestäsi tärkeintä elämässä?
Perhe

-

En jaa. Koska en jaksa. Lällällää.

Tammikuussa valmistuivat mm. nämä sukat. Lähtivät kaksivuotisahjaksi erään tuttavan pojalle. Lanka on seiskaveikkaa ja puikot oli kolmoset. Katsoin ohjetta muka täältä, mutta rupesin sähläämään jo ensimmäisen toiston aikana. Laiskat ei pura, vaan ne jatkaa sitä sähläämistä. Mutta hyvin kelpasivat noinkin.

vuonna 2012

Viime vuonna tuntui, että en neulonut muuta kuin perussukkaa seiskaveikasta. No ei ihme, niitä kertyi nimittäin 17 paria. Näistä ihanimmat ovat ehdottomasti kelta-oranssi-punaiset eriparivillasukat, joita neuloin itse asiassa kaksi paria - toiset itselleni ja toiset MurMeliinalle. Kaiken huipuksi kävin vielä itse henkilökohtaisesti viemässä ne hänelle kesälomareissullani! Toinen sukkapari, johon liitän vahvan muiston, on tietenkin kiitossukat (eli nuo valko-sini-harmaat), ja näin ollen nekin ansaitsevat suosikkitittelin.

Ohuemmasta langasta neulottuja sukkia kertyi 10 paria (joista neljässä on käytetty Cookie A.:n malleja). Näistä rakkaimmat ovat keltaiset Go With The Flow-sukat sekä eilen esittelyssä olleet mysteerisukat.

Huiveja valmistui viisi kappaletta, neljä kolmionmuotoista ja yksi suorakaide. Vihreä Kernel on kaunis, mutta en sitten kuitenkaan osannut käyttää sitä, joten lahjoitin sen äidilleni. Muut huivit taas ovat olleet täysiä kymppejä. Jokaista on rakastettu ja pidetty paljon, enkä edes osaa sanoa, mikä noista on se ehdoton ykkönen. 

Ja jos huivipuoleen olenkin enemmän kuin tyytyväinen, niin tämä neuletakkipuoli on ihan parhautta. Hirveän montaa isoa projektia ei vuoden aikana syntynyt, mutta Rocky Coast ja Dahlia ovat käytännössä täydellisiä ja vastaavat 30 semihanaa projektia. Lasten neuletakkeja syntyi viime vuonna kaksi, eikä niistä kumpikaan jäänyt tähän talouteen. En tainnut neuloa omille lapsilleni kuin sukkia tänä vuonna.

Viimeisessä kollaasissa näkyy kaikki muu, mitä olen tehnyt. Lemppari on Molly-myssy, joka on syrjäyttänyt kaikki muut päähineet naulakostani ja nauttii ehdotonta luottamusta vakiohattunani. Sillä tarkenee jopa kovimmilla pakkasilla.

(Viime vuoden koosteeseen pääsee halutessaan tästä)

vuoden viimeiset

Syksyllä iski hirveä hinku neuloa kirjoneulesukat. Etsiskelin malleja sieltä ja täältä, mutta sellaista "mulle-noi-heti-just-nyt"-reaktiota ei syntynyt oikein minkäänlaisten sukkien kohdalla. Lopulta Raiku ratkaisi tämän ongelman puolivahingossa ilmoittamalla, että hän on suunnitellut kirjoneulesukat, jonka ohjeen hän julkaisisi mysteerityyliin. Ei minun hirveän kauaa tarvinnut miettiä, lähdenkö mukaan vai en. 

Ja kyllä kannatti.

Sukat on neulottu kärjestä ylöspäin, ja ei - en oppinut tykkäämään siitä tavasta vieläkään. Kai mä olen jo niin paatunut, että kärjestä aloitettu sukka on puolivalmiina jotenkin viallisen näköinen. Sitä paitsi se tuntuukin jotenkin niin väärältä. Aloittaa nyt kärjestä. Sama asia kuin tekisi voileivän ja laittaisi makkaran juuston päälle. Tai voitelisi sen näkkärin reikäpuolelta. Tai ostaisi valmiiksi pilkottua pakastesipulia. (Ai että on hienoja ruokavertauksia.) Mutta suvaittakoon se nyt anteeksi tälle mallille, koska siis onhan nämä nyt perhana näteimmät sukat, mitä olen aikoihin tehnyt. Sisällä salamavalossa otetut kuvat eivät tee oikeutta näille. Ja jos malli on kaunis, niin kyllä mä vähän voin tässä nyt kehua itseänikin, sillä ilmeisesti minä olen kehittynyt kirjoneulojana. Ei kirraa eikä kiristä, hyvä minä!

Ylemmässä kuvassa näkyy se ainoa kauneusvirhe, puikkojen vaihtumiskohta. Mutta jospa se siitä tasoittuisi. Niin, ja säädin tosiaan omiani noiden lisäysten kanssa. Olipa tarkoitus aloittaa lisäykset heti kantapään jälkeen - no, unohdin. Aloitin sitten kun muistin. Ja olipa tarkoitus lisätä silmukoita sen kapeamman kaavion mukaisesti - no, jossain välissä paperi kääntyi väärinpäin ja lisäsinkin sen isomman koon mukaan. No, istuvat kuitenkin mainiosti, että ei sen(kään) niin väliä.

Ohje oli varsin selkeä ja kaaviot helppolukuisia, joskaan eivät helppoja. Tai kyllä ainakin minulla piti olla ohje nenän edessä aina, kun näitä neuloin. Ja nämä olivat tosiaan vähän sellaiset, ettei neulomista olisi millään malttanut lopettaa missään vaiheessa. Vielä yksi lumihiutale. Vielä yksi. Ai niin, vinkki niille, jotka ovat yhtä typeriä kuin minä: jos otat, et neulo. Et jumalauta ainakaan kirjoneuletta.

malli: Jouluiset mysteerisukat by Raiku Räsänen

lanka: Garnstudio Drops Fabel

puikot: 2 mm Knitpro Cubics

ravelryssa: Jouluiset mysteerisukat

fiilis: Näistä tuli niin mun uudet lempparit!

-

Sitten vielä pikainen vilautus toisista sukista, joissa ei ole oikeastaan mitään erikoista. Mustaa, valkoista ja harmaata perussukan muotoon neulottuna. Lankakin on, yllätys yllätys, seiskaveikkaa. Nämä lähtivät ennen joulua postin mukana Etelä-Suomeen, ja vaikka ovatkin tylsät, niin kuulemma ainakin paljon pidetyt. Kuva on napattu eräänä aamuna melkein pimeässä, tuttuun tapaan jätin postittamisen niin viime tinkaan että ei siinä mitään päivänvaloa ehtinyt odottamaan.

Ai niin, onnellista uutta vuotta teille kaikille! Me joudumme jättämään juhlinnan parempikuntoisille, lapset ovat kuumeessa (ja oletettavasti ja toivottavasti se kuume johtaa vesirokkoon). Jos ehdin, kasaan jossain välissä tällä viikolla taas perinteisen kollaasin vuoden aikana valmistuneista töistä.